torstai 19. maaliskuuta 2015

Opintovastaavan tervehdys + opintoasioiden TOP 3

Moikka Manalaiset ja tervehdys uudelta opintovastaavaltanne!


Olen Tiina Blake, sosiaali- ja kulttuuriantropologian fuksi, ja toimin Manan hallituksessa opintovastaavana vuonna 2015.


Opintoasiat ovat lähteneet mukavasti rullaamaan heti alkukeväästä. Olemme tavanneet muutamia kertoja yhdessä kaikkien Kannunvalajien ainejärjestöjen opintovastaavien kanssa, ja keskustelleet mm. kursseihin ja opetukseen liittyvistä ongelmista ja niiden parannusehdotuksista, opiskelijoiden ja henkilökunnan välisistä suhteista, sekä yleisistä muutoksista yliopiston tulevaisuudessa.

Sain muutamalta manalaiselta hyvää ja rakentavaa palautetta kursseista, jonka toimitin oppiaine-vastaavan kautta  koko laitokselle, sekä pääsin itsekin osallistumaan oppiaine-kokoukseen jossa päätettiin ensi lukuvuoden opetuksesta. Palautetta olisi teiltä voinut tulla enemmänkin, mutta luotan siihen että asiat ovat hyvin, mikäli palautetta ei tule. :)

Kevään opintoasioiden TOP 3 tähän mennessä:


1. Valintakoeuudistus:


Sosiaali-ja kulttuuriantropologian valintakoe on yhdistetty Kehitysmaatutkimuksen kanssa. Tämä ja muut oppiaineiden yhdistämiset ovat osa suurempaa suunnitelmaa kohti laajempia kandintutkintoja, ja tämä projekti kulkee yliopistolla nimellä 'iso pyörä'. Suosittelen tutustumaan projektiin tiedekunnan internet-sivuilla mikäli tulevat muutokset kiinnostavat.


2. Oppiainekahvit:


Järjestämme Mana ry:n kanssa oppiainekahvit 1.4, jossa opiskelijat pääsevät viettämään aikaa ja keskustelemaan vapaasti laitoksen työntekijöiden ja opettajien kanssa. Tapahtuma alkaa klo 16, paikka ilmoitetaan lähempänä, tarkkaile sähköpostiasi!


3. Tuutor-haku:

Tuutor-haku on päättynyt, ja hakjoita haastatellaan pian.


Koitan muistaa päivitellä tänne opintoasioista lisää aina kun se on ajankohtaista, mutta olkaa rohkeasti yhteydessä minuun mikäli tulee mieleen kysymyksiä tai kommentteja ja vastailen parhaani mukaan!

Ihanaa kevättä Mana!

Tiina Blake
Opintovastaava
Mana ry
tiina.blake@helsinki.fi

keskiviikko 17. joulukuuta 2014

The end of an era.

Tämä blogi potkaistiin käyntiin sen verran myöhään, että kamalasti asiasisältöä ei ole päässyt syntymään. Nyt on kuitenkin vähintäänkin aika linkata Mana ry:n 2014 palautelomake, johon voi jättää anonyymia palautetta ja parannusehdotuksia myös opinnoista! Moni on ilmaissut Kuppalan nurkassa turhautumistaan joihinkin tiettyihin osa-alueisiin opetuksessa, mutta virallista palautetta on tullut huomattavan vähän. Haluamme auttaa, antakkee meiän!

https://elomake.helsinki.fi/lomakkeet/56681/lomake.html

Kielikeskuksen ilmoittautumisista kannattaa toki aina huudella, eli periodin 3 kurssien ilmoittautumisaika on 29.12.-4.1. Kärppänä klikkailemaan siis.

Muistakaa kysyä aina jos askarruttaa, kokeilla rohkeasti kaikkea kiinnostavaa (myös sen tarkkaan suunnittelemasi opintoputken ulkopuolelta), suorittaa koko yliopiston iloksi Juuri Se Tärkeä  55 noppaa vuodessa, auttaa yliopistoa auttamaan teitä ja ennen kaikkia nauttia opiskeluajastanne!

Manan hallitus 2014 haluaa kiittää kaikkia ihan hitsin maagisesta vuodesta. PLUR.






perjantai 24. lokakuuta 2014

Pelinavaus.

Hei kaikki manalaiset!


Manan uusiutuvien nettisivujen myötä päätimme perustaa erillisen blogin myös opintoasioita käsittelevistä teemoista, jotta tuikitarpeellinen tieto päivittyisi aina yhteen selkeään osoitteeseen, josta sen varmasti löytää myös myöhemmin niin halutessaan. Blogi tulee päivittymään aina tärkeiden tapahtumien ja opintokokouksien yhteydessä. Manan Facebook ja postituslista toki jatkavat tärkeimpien asioiden levittämistä entiseen malliin!

Syksyllä monia on mietityttänyt tutkintovaatimuksien uudistuminen ja vastaavuustaulukot. Suuria ongelmia ei ilmeisesti ole tullut kenellekään ja yksityiskyselyihin on pyritty vastaamaan parhaan tiedon mukaisesti, mutta tarkemmissa kurssivastaavuuskyselyissä kannattaa kääntyä suoraan Tuulikki Pietilän (perusopinnot) tai Toomas Grossin (aineopinnot) puoleen. Jos ihkauudet kurssivaatimukset huolestuttavat, koska aineopinnot ovat muuten kasassa mutta se iänikuinen ruotsi tai TVT-ajokortti roikkuu yhä suoritettavana, niin ei huolta - vanhanmallisia kokonaisuuksia tulisi pystyä rekisteröimään vielä vuoteen 2017 saakka, sikäli mikäli sopivat kurssit on vielä mahdollista vanhaan pakettiin haalia. Ota yhteyttä edellämainittuihin henkilöihin asian setvimiseksi. Uusilla fukseilla ei selvästikään ole ollut kummempia ongelmia uuden rakenteen kanssa, sillä heistä ei ole kuulunut pihaustakaan opinto-ongelmien rintamalla. Tämä lienee vain hyvä! Muistattehan silti aina jättää palautetta kursseista, niin hyvässä kuin pahassakin. Näin varmistamme mahdollisten epäkohtien kantautumisen kursseista huolehtivien korviin saakka.

Loppuvuodesta Mana järjestää vielä monenmoisia tapahtumia, joista yhdeksi on suunniteltu vanhoja kunnon kandikahveja. Päivämäärä julkistetaan piakkoin! Mikäli ensi vuonna tai vaikka jo nyt graduaan vääntävät näin toivovat ja toiveensa julkiseksi saattavat, voimme pyöräyttää pystyyn myös vaikkapa Graduitkuillan, jossa samojen ongelmien kanssa kamppailevat voivat hankkia vertaistukea toisiltaan tai jo onnistuneesti loppusuoralla olevilta tulevilta maistereilta. Myös uusi Tiedettä ja kaljaa -ilta on täysin mahdollinen - kannattaa lähettää toivomuksia myös tapahtumatyypeistä!

Lisäksi tärkeää asiaa yksittäisten pää- tai sivuainekurssien kanssa kiroileville opiskelijaraukoille: Helsingin avoin yliopisto ottaa nyt vastaan kurssitoivomuksia kesäksi 2015. Näiden toteutumista ei toki voi taata, mutta kannustan mitä lämpimimmin lähettämään toiveenne osoitteeseen sanna.rauhal(a)helsinki.fi päivämäärään 5.12. mennessä, jotta saamme paremmat mahdollisuudet survaista teidät läpi siitä pahamaineisesta pullonkaulasta.

Samaan osoitteeseen voi yhä lähettää yleisiä ongelmia ja toivomuksia! Ja vielä pieni muistutus sähköpostilistaa käyttäville: vastaattehan yksittäisten ihmisten Mana ry:n sähköpostilistalle lähettämiin sähköposteihin henkilökohtaisesti, ei sähköpostilistan kautta. Ei spämmätä ihan turhaan eikä varsinkaan ihan yksityisasioilla kaikkia, jookoskookos.

Jee lunta! Jee kakkosperiodi! Jee huomenna on tedarilauantai!

Tenttikirjanhuuruisin terveisin,

Sanna Rauhala
Opintovastaava
Mana ry